keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Mieli pinnalle pyrkii, jalat painavat aaltoihin

Voi jestas tätä väsyilyä! Oikeesti, tarkotus oli tänään tiistaina mennä koululle yhdesäksi tekeen yksi case-työ pois. Noh, ensinnäkään en herännyt ekoihin herätyksiin. Toisilla herätyksillä aloin ihmetellä, että mikä toi ääni on, ja että miksei L hiljennä puhelintaan. Sitten kaikki katos. Multa meni oikeesti ihan taju. Seuraavat muistikuvat on noin kello kolmelta, kun L soittaa että oonko oikeesti hengissä, kun en vastaa viesteihin. Puhelinta kattellessani huomasin, että mulle oli tullu kolme tekstaria ja 15 WhatsAppia. Pariin olin jopa vastannu, lähinnä koulujuttujen puitteissa. Mutta oikeesti, mitä ihmettä?! L tuli kotiin ja toi mulle kahvia ja puuroa sänkyyn joskus kuuden aikaan, jaksoin syödä ne, ja sit taas pimeni. Ysin aikoihin jaksoin vääntäytyä käymään suihkussa ja syödä jotain.

Ei kuulosta kauheen hyvältä. Mulla ei onneksi ollut luentoja, mutta feilasin aika hyvin kaksi koulujutturyhmää :( inhottava olo :( miten mä voin oikeesti ikinä mennä aikuisten töihin, kun on mahdollisuus, etten pysy aamusin ees tajuissani?


Nyt on sitten taas jäätävä vitaminointiprojekti meneillään. Viinirypäleitä, banaaneja, mandariineja ja mahajogurttia (=Olo-jogurttia tai activiaa) on kulunut jo hyvä määrä. Herkuttelu keskellä viikkoa on kielletty (paiti tänään kyl söin vähä jätskii, L tais huijata mut sillä nousemaan edes istumaan sängyssä) ja muutenkin nyt pitää todenteolla skarpata. En ymmärrä mikä mua on valvottanu viime viikot, mutta nyt se valvominen näyttää kostautuvan ja kovaa.

Hitsi että harmittaa tällanen. Etenkin kun joutuu feilaamaan kavereitaan ryhmätöissä. Oon yrittäny paikkalla näitä tyrimisiäni tarjoutumalla kirjottamaan kaikenlaista ja tekemällä esitykset. Mutta silti on ihan sairaan huono omatunto! Onneks mulla on kivoja ihmisiä ympärilläni, jotka ei ainakaan vielä oo lopettanu mulle puhumista tai vastaavaa.


Asiasta kolmanteen, eikö oo kiva ku alko pikkujoulukausi? Mä oon saanu kutsun neljiin pikkujoulujuhliin, ja pääsen niistä tasan yksiin. Kolmet juhlat on samana päivänä, ja yhdet juuri silloin, kun olen kotikotona. Voin kertoa, että ketuttaa, ja aika rankalla kädellä. Noh, eipä ne bileet tähän lopu, pääsee sitä pikkujouluilemaan sitten ensi vuonnakin. Tai sitten pitää järjestää ensi vuonna joka juhlasta pikku-tapahtuman. Pikkupääsiäinen, pikkujuhannus, pikkuhalloween jne. Vähänkö ois hyvä! Miks muuten pikkujouluja vietetään eniweis? Suomalaisille syy ryypätä? Vai onko joulu niin iso juhla, että kaikki se juhlimisenergia ei vaan mahdu yksiin pyhiin, vaan se on jaettava pitkin marras- ja joulukuuta? Oli miten oli, lauantaina pääsen vuoden ainoisiin pikkujouluihin, täytyy siis ottaa kaikki ilo irti niistä. Oon päättäny olla laittamatta päälleni perusvarmaa pikkumustaa, vaan kehittää vähän jotain laumasta poikkeavaa. Saa miten Mayn käy.

Kivaa ja energistä pikkujoulukautta :)

6 kommenttia:

  1. Hih, no, jos lohduttaa niin et ole ainoa unirytmivaikeuksien kanssa. Itse taistelin viime yönä unen kanssa 5:10 asti kunnes laitoin jollekin viestiä etten pääse kouluun kun ei tuota unta tullut ihan tarpeeksi - herätyshän olis ollut kuudelta. :P Mut tsemppiä sulle, tsempata koitan itekin, aamulla kofeiinia ja päivällä lenkki nii eiköhän se tästä. Ja tietty ne vitamiinit :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, onneks en oo yksin tän ärsyttävän asian kanssa! Taino onneks ja onneks, nyt meitä on kaksi feilaamassa koulu-uraansa :D mut jep, ehkä se on vaa myönnettävä, että tää kuuluu tähän kylmyyteen ja pimeyteen. Onneksi se ei kuitenkaan kestä hirveen pitkään :)

      Poista
  2. Me pidetään pikkutammikuut tytsyjen kans ku ei keretä ennen joulua ni voit tulla sinne feilattujen hippojen tilalle :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei toi on ihan sikahyvä! Täytyy plagioida :)

      Poista
  3. Mul on ollu joka viikonloppu jotain bilettä marraskuun alusta asti. Pikkujoulujakin kertyy ihan kiitettävästi. On omat, ja firman ja yksikön jne..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nice! Juhliminen on aina hyvästä! :P

      Poista

May kiittää kommentoinnistasi :)