En ole ikinä pitänyt elämää ja sen upeuksia itsestäänselvyyksinä. Pitkäaikaissairaana, sekä hienoja ihmisiä ja ihmissuhteita menettäneenä osaan todellakin arvostaa jokaista hetkeä kun hymyilyttää. Vain puolitoista vuotta sitten sain samanlaisen uutisen. Silloin asiaa oli vaikea uskoa ja käsitellä. Nyt annoin kaiken tulla kerralla. Sutattuani L:n paidan oikein kunnolla meikkiin ja räkään, sanoin, että tänä viikonloppuna tehdään jotain kivaa. En suostu jäämään kotiin istumaan. Niin naurettavan kliseiseltä kuin se kuulostaakin, niin tiedän, ettei räväkkä Noora olisi halunnut kaikkien lamaantuvan tuskaan ja itkuun. Sytytettiin perjantaina Nooralle kynttilä, ja sain herätä kiitollisena aurinkoiseen lauantaihin.
Lauantaina käytiin Maalaistorilla ja turistiin kuntavaaliehdokkaiden kanssa. Sitten käveltiin Pyynikille agendana aurinko, näkötorni ja kuuluisat munkit.
Illalla leivottiin! Ja kyllä, omenankuorien kuvaaminen lasketaan leivonnaks.
Rakastakaa toisianne ja näyttäkää se. Nautitaan elämästä.
Kiitollisena, May
Itku tuli täälläkin samojen uutisten jälkeen :´( Super kauniita kuvia. Saanko tulla pöllimään A:n huivin?
VastaaPoistaTänks :) kysy silt :D
PoistaHuiviani ette saa 8(
PoistaHahhaha no siitä keskustellaan sitten vielä :D :D
Poista