maanantai 22. lokakuuta 2012

This melody was meant for you, so sing-a-long to my stereo

Viikonloppu alkoi siivousurakalla ja Ikea-keikalla. Kesken siivouksen puhelimeni soi ja itkuinen ääni toisessa päässä kertoi huonoja uutisia. Siivous jäi, ja jäin monttu auki istumaan ikkunan ääreen. En tiennyt mitä tehdä, ajatella tai sanoa. Jatkoin pyykkien kanssa häsäämistä kunnes tuli itku. Miksi? Miksi pahoja asioita tapahtuu ihanille ihmisille? Ja miksi tämä tapahtui juuri tähän perheeseen? Jo pelkkä tieto tärkeiden ihmisten tuskasta sai kyyneleet valumaan.

En ole ikinä pitänyt elämää ja sen upeuksia itsestäänselvyyksinä. Pitkäaikaissairaana, sekä hienoja ihmisiä ja ihmissuhteita menettäneenä osaan todellakin arvostaa jokaista hetkeä kun hymyilyttää. Vain puolitoista vuotta sitten sain samanlaisen uutisen. Silloin asiaa oli vaikea uskoa ja käsitellä. Nyt annoin kaiken tulla kerralla. Sutattuani L:n paidan oikein kunnolla meikkiin ja räkään, sanoin, että tänä viikonloppuna tehdään jotain kivaa. En suostu jäämään kotiin istumaan. Niin naurettavan kliseiseltä kuin se kuulostaakin, niin tiedän, ettei räväkkä Noora olisi halunnut kaikkien lamaantuvan tuskaan ja itkuun. Sytytettiin perjantaina Nooralle kynttilä, ja sain herätä kiitollisena aurinkoiseen lauantaihin.

Lauantaina käytiin Maalaistorilla ja turistiin kuntavaaliehdokkaiden kanssa. Sitten käveltiin Pyynikille agendana aurinko, näkötorni ja kuuluisat munkit.

Photobucket
Photobucket
PhotobucketPhotobucket Photobucket Photobucket Photobucket Photobucket Photobucket Photobucket Photobucket Photobucket 
Illalla leivottiin! Ja kyllä, omenankuorien kuvaaminen lasketaan leivonnaks.
 Photobucket Photobucket Photobucket Photobucket Photobucket Photobucket 
Rakastakaa toisianne ja näyttäkää se. Nautitaan elämästä.

Kiitollisena, May 
Photobucket

4 kommenttia:

  1. Itku tuli täälläkin samojen uutisten jälkeen :´( Super kauniita kuvia. Saanko tulla pöllimään A:n huivin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänks :) kysy silt :D

      Poista
    2. Huiviani ette saa 8(

      Poista
    3. Hahhaha no siitä keskustellaan sitten vielä :D :D

      Poista

May kiittää kommentoinnistasi :)