
Tuntien jälkeen ehdin pitää noin kolmen vartin tauon, jonka jälkeen alko uusintatentti. Joka tosin oli mun kohdalla tentit. Ja kävi niinku pelkäsinkin; kun olin ekan tentin saanut tehtyä, olin niin rikkipoikkiuupunut, etten jaksanu millään vääntää kuin kaksi tehtävää toisesta tentistä. Luovutin hetken painiskelun jälkeen ihan suosiolla ja sotkin kaatosateessa fillarilla kotiin mieli maassa.

Tarkotus oli viettää railakasta perjantai-iltaa pyykkituvassa, mutta kun olin saanut raahattua kaksi koneellista kamaan tupaan asti, huomasin, ettei koneet olleet päällä. Niinpä vaihdoin kollarit jalkaa, revin korut ja piilarit veks, pesin meikit pois ja pilkoin ison kasan kurkkua, porkkanaa ja fetaa lautaselle ja pyllähdin koneen ääreen. Tietty täs vois nyt ruveta kiukuttelemaan taas tätä opiskelujen vaikeutta ja inhottavuutta, mutta turhaapa se taitaa olla. Mulla olis kyllä motivaatiota opiskella tällä hetkellä, mutta jarruttamassa May:n valmistumista on muut tekijät. Sellaset tekijät, joihin en oikeestaan voi vaikuttaa. Ja koska olen alkanut vakaasti uskoa vanhoihin kliseisiin, uskon nytkin, että antaa ajan vaan kulua, kyllä tää tästä. Omalla painollaan. Asioilla on tapana järjestyä, ja niin edelleen.

Mutta täytyy kyllä silti myöntää, että eilen kun ilmottauduin läsnäolevaksi tuleville lukukausille, pidin hetken miettimistauon, mitä sinne lomakkeeseen oikein rastittaisi. Päädyin kuitenkin klikkaamaan itseni läsnäolevaksi niin syys- 2012 kuin kevät 2013 -lukukaudellekin.
Nyt jatkan (kouluhommattoman) perjantai-illan rauhallista viettoa ja menen tänään superaikaisin nukkumaan. Huomenna olisi tarkoitus lukea Loimaan (neiti on kotoisin Loimaalta, joten kutsun häntä nimellä Loimaa) kanssa vähän markkinointia ja jatkaa sitten neidin ystävien luo illanviettoon, johon minutkin kutsuttiin :) jee, vähän jotain muutakin välillä kuin koulua, tekee varmasti ihan hyvää.
Lumetonta viikonloppua everyone!
P.S. Rakastan noita mun kuvien kynsiä! Niis on alla yks kerros valkosta lakkaa ja sit pari kerrosta tota kimalletta. Ja oon viikon aikana lisäilly sitä kokoajan, ja mitä enemmän sitä kimallelakkaa on, sitä paremmalta se näyttää C:
P.P.S. Kevättakkikausi korkattu! 200 denin sukkiksista farkkujen alla en kuiteska vielä luopunu ...
Noi kynnet on kyl niin nätit! :) Ja se kirjanpidon tehtävä oli aikas syvältä :D Katoin meinaan kans ku kundit lähti menee luokasta ja olin just hivenen yli puolen välin :D
VastaaPoista