Me. Myself. And I. part 2

 

En osaa maalata, säveltää, soittaa enkä laulaa. En osaa oikein ilmaista itseäni mitenkään. Myös tunteiden pukeminen sanoiksi on vaikeea. Mutta enköhän mä joskus vielä keksi asian, joka on mun juttu :)

  

Ainakin halua uskoa lujasti.

  

En tiedä onko obsessive nyt ihan oikea sana, mutta silytän esimerkiksi kaikki liput sun muut, jotka muistuttavat tietyistä tapahtumista. Kerään myös lasinalusia.

  

En pidä talvesta kun pitää kävellä joka paikkaan. Se on turhauttavaa kun ei pääse tarpeeksi nopeasti paikasta toiseen. Nyt onneksi pyöräilykelit ovat jo ihan ovella ja kunnostinkin pyörän kesäkuntoon viime sunnuntaina :) (tosin pienien mutkien kautta kröhöm)

  

 Miksi pettää jonkun luottamus, kun hän sen kunnian on sinulle suonut?

 

Vihaan tämän hetkistä vaatekaappiani. Paljon syviä ja pimeitä hyllyjä ja supervähän tankotilaa. Ja se pikkuinenkin tankokaappi on aivan täyteen tungettu. Toivottavasti uudessa kämpässä on vähän paremmat vaatekaapit, koska meillä on yhteensä paljon vaatteita.

  

Siksi matkustelu ja ympäriinsä pyöriminen on parasta. Etenkin kamera kaulassa.

  

Mulle ei sovi lyhyt tukka. Koitettu on.

 

Tämä on toisaalta ihan hyvä asia :) 

  

Ei lisättävää :D

  

Kuten ei tähänkään :)

am Main

Frankfurt oli kiva. Vanhaa ja uutta. Historiallista ja modernia. Saavuimme kaupunkiin sunnuntai-iltana Raikun purkin lennätettyä meidät suoraan Mansesta lentokentäksi kutsuttavaan teollisuushalliin. Ajoimme bussilla (tietyömaan takia?) poikkeuksellista reittiä autobahnan sijasta läpi ihanassa laaksossa sijaitsevan pikkukaupungin, juuri auringonlaskun aikaan. Jos vain olisi ollut mahdollisuus pysähtyä, olisin riemusta kiljuen kirmannut kuvamaan tätä punaisessa hehkussa kylpevää postikorttimaisemaa. 

Maanantaina sitten aloitimme opintomatkailun tutustumalla Goethehauseen ja -museoon. Paikan taulut olivat ihan mielettömiä! Seinät olivat täynnä maailman kauneimpia muotokuvia, joiden päätähtien lempeä katse seurasi ohikävelevää turistia. Mutta sen verran pitää paikkaa moittia, että museo-osuuden valaistus oli aivan peräsuolen päätöspaikasta. Eli kun (tietysti KUN, ei jos) luette tätä rakkaat Goethemuseon työntekijät: älkää laittako kovia, valkoista valoa tuovia loisteputkia upeiden taideteosten päälle!!! 

 

Huonosti valaistuista taideteoksista jatkoimme kohti paikallista partneri-ammattikorkeakoulua, jossa söimme lounaan, tapasimme yhden saksankurssilaisemme, joka viettää kevään kyseisessä koulussa vaihto-oppilaana, ja saimme pienen esitelmän ja koulutourin paikan opinto-ohjaajalta. 

 

Vierailun jälkeen palasimme keskustaan. Pojat suuntasivat Kaufhofin kattoterassille nauttimaan mallasjuomia, ja me estrogeeniä sisältävät yksilöt suuntasimme kaupoille. En tosin intoutunut sen pahemmin shoppailemaan koko reissun aikana. Primarkista ostin perusvalkosia lörttöteeppareita, DM:stä säkillisen ihanan edullista kosmetiikkaa ja New Yorkerista pitkään etsimäni hatun. Nii ja jostain random krääsäkaupasta pienen puunmallisen korutelineen. Siinä on lintujakin :) Kotiutin myös kilon pussin hirssiä ja maailman parasta müsliä (josta kehtyi reissumme "hauskin" vitsi. Mun mielestä siin ei oo mitään hauskaa että haluaa ostaa hirssiä. Siitä saa hyvää puuroa.).

Me. Myself. And I. part 1

Nyt ois ehkä miljoona ja yks asiaa tehtävänä ja hoidettavana, mutta jumahdin eilen selailemaan and that's who i am -kuvia ja nyt sormet oikein syyhyää tehdä aiheesta postausta. Jotenkin kuvien selaileminen ja valkkaileminen oli hirveen terapeuttista ja itsetutkiskelevaa. Saa nähdä tuleeko yllättäviä paljastuksia. Valitsin näitä kuvia yli 50, joten on ehkä ihan inhimillistä laittaa näitä tulemaan pienissä erissä :) Tässä siis vol 1 !

 

Ei lisättävää. Kaikka on kivempaa yöllä, koulujutut luistaa, tekstiä syntyy, vaatekaappi siivoutuu kuin itsestään ja kirjat muuttuu aina miljoona kertaa kiinnostavimmiksi. 

 

 Luonnollinen jatkumo. Vihaan aikaisia aamuja, ja töiden takia olen muuttunut kahviaddittiksi.

 

Mulla on tosi vähän ystäviä. Parhaimmat heistä ovat siskoni ja L. Kavereita ja tuttuja löytyy kyllä paljon, mutta oikeita ystäviä en oikein omista. Niitä ois kiva saada :)

  

Asuin 19 vuotta elämästäni 2500 asukasta sisältävässä kylässä. Perheelläni ei ole maatilaa tai peltoja, mutta lasken itseni silti maalaistytöksi. Nykyisin en viihdy viikkoa pidempää sivistyksen ulkopuolella. Olen kaupunki-ihminen.

  

Ei tee musta liian fiksun oloista, mutta miksi kertoisin huonoja vitsejä jotka ei naurata edes itseäni? 8) 

 

 Olen joutunut kokemaan karvaasti sen, kun so called friends pettää ja jättää. Niinpä nykyiset vähät ystävät ja kaverit ovat kultaakin kalliimpia.

  

Miten joku saa siitä kiksejä, että mollaa toista ihmistä vain siksi että hän on erilainen?? Kaikkihan me olemme erilaisia! Ei ole keneltäkään pois jos jonkun iho on tummempi kuin toisen tai joku sattuu olemaan onnellinen samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa.

  

Tai pastilleja. Suussa pitää maistua hyvältä :)

  

Tahdon nähdä ja kokea kaiken. Siinä on tavoitetta.

  

Pienenä pienetkin automatkat sai voimaan pahoin, laivoista sun muista nyt puhumattakaan. Nykyään en tarvitse enää pussia ja etupenkkiä jokaiselle matkalle, mutta auton tai bussin kyydissä lukeminen tai takaperin matkustaminen eivät onnistu vieläkään.

  

Jopa tuntemattomat ovat hetken seurassani oltuaan sanoneet, että olen vähän outo. Ei se mitään, niin olenkin 8)

  

 Kun on paljon tekemistä ja muistamista, ovat listat paras ystäväni. Ja voi sitä euforian tunnetta kun saa vetää tehdyn asian yli listalta!

  

 Ja se minulle on nyt suotu maailman uskomattomimman ihmisen ansiosta. Enkä voisi olla siitä kiitollisempi.

  

Katso edellinen kohta.

Pääsiäisremppa

Hellurei ja hellät tunteet! Tää ois kotosalla taas :) Saksassa oli tosi kivaa, niinku yleensä. Laitan kuvaa ja reissuselostusta tulemaan ku saan vähän kuvia järkkäiltyä. Nyt kuitenkin vielä pääsiäisen menoista. Sain maailman parhaan L:n kaheksi viikoksi kotiin, ja pääsin taas melkein kuukauden tauon jälkeen nukkumaan turvalliseen kainaloon :) käytiin myös mun kotikotona tuunailemassa vähän yhtä pöytää. L:llä on yks tosi nätti kuusikulmainen sivupöytä, josta päätimme tehdä sohvapöydän tulevaan kotiin. Nappastiin jalkoja vähän lyhemmäksi, hiottiin vanhat lakat pois ja alettiin kerros kerrokselta laittamaan uutta maalia pintaan. Pöytä on peruja L:n äidin äidinäidiltä, joten on jotenkin ihan mahtavaa, että se saa uuden elämän vielä sadankin vuoden jälkeen :)

Tässä lähtötilanne:

 

 Sitten alkoi hiominen.
 

 Ja tähän sitten alettiin suttamaan maalia.  

Ja tähän tilaan kaveri sitten jäi. Pinnassa on nyt kaksi kerrosta valkoista maalia, ja seuraavan kerran kun kotikotona käyn, vedän vielä kevyen hiomisen jälkeen viimeisen kerroksen. Sitten pöydän voikin roudata kotiin, ja L saa kätösiinsä siveltimen ja purkin kultaista maalia. Pöydän kansi meinaan saa vielä viimeisen, kultaisen, silauksen.
Loppuloma menikin sitten munia mussuttaessa (äiti oli todellakin tänä vuonna ylittänyt itsensä suklaashoppailuissaan!) ja Lahdessa vieraillessa.

Nyt alan laittelemaan noita saksan kuvia julkaisukelpoon ja jatkan villiä lauantai-iltaani pyykinpesun merkeissä. Kivaa loppuviikkoa!

Kukkuuu

Pari viikkoa on mennyt kuin hujauksessa, ja huomenna joutuu taas sanomaan L:lle heipat. En itsekään kyllä kerkiä jäämään sängynpohjalle masistelamaan, sillä lähen huomenna iltapäivällä viikon päiviksi Saksaan. Palaillaan taas paremmalla ajalla!