keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Budapest part. 1

Halloo! Tää ois kotona taas :) Budapest oli ihan mielettömän kiva, eikä oltas vielä haluttu tulla pois. Matkaan mahtu mm. hyvää ruokaa, kylpylöintiä, eläintarhaa, shoppailua ja paljon kävelyä. Kelitkin suosi :)

Viime lauantaina lennähdettiin siis Raikun suoralla vuorolla Tampereelta Budapestiin. Heti Pestiin päästyämme napattiin kentältä taksi, päräytettiin keskustaan ja tsekattiin ittemme hotelliin. Kello oli perille päästyämme jo yli kymmenen, joten kipastiin kauppaan hakemaan vähän juotavaa ja iltapalaa ja hipsittiin unten maille.

Hotellimme oli Pestin puolella, ihan itäisen rautatieaseman kyljessä. Hotla oli tosi kiva, siisti ja kaunis, ja hintaan kuului aamiainen. Sunnuntaina sää oli vähän suhruinen; ei satanut kuin kevyesti tihkuttamalla ja oli suht lämminkin, mutta silti pilvet roikkui inhottavasti koko päivän kaupungin yllä. Metroiltiin itsemme Tonavan rantaan ja tutustuttiin Unkarin historiaan Kansallismuseossa. Opiskelijalippu maksoi 550 HUF eli alle kaksi euroa. Paikka oli jo rakennuksena ihan näkemisen arvoinen.

Photobucket
Rautatieasema
Photobucket
Jotain uudistuksen tynkää vois ehkä noihin metroihin harkita? Asemat sensijaan oli tosi siistejä.
Photobucket
Paikallinen Magic Mike LOL
Photobucket Photobucket 
Pari tuntia museossa pyörittyämme pompattiin joen yli Budan puolelle ja otettiin kohteeksi yksi kaupungin isoimmista ostoskeskuksista: Mammut. Osaatte varmaan kuvitellan tämän neidin reaktion, kun tajusin kaikki ne kaupat: Rossman, DM, Deichmann, Aldi, New Yorker jnejnejne! Ei onneksi ketuttanut yhtään, että lennettiin tosiaan Ryan Airilla, eli meillä oli vain käsimatkatavarat. Eli maksimipaino kapsäkille 10 kg ja kaikkien nesteiden tulee mahtua litran suljettavaan pussiin, eikä yksikään purnukka saa silti ylittää 100 millilitraa. Voi sitä kirosanojen määrää! Noh, jotain pientä onneksi pysty ostamaan, ja pääsihän sitä kauppoihin ihan vaan fiilistelemäänkin :)
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Yks hullu oli aika kikseissä 8)

Photobucket
Shoppailtuamme jalat kipeiksi palasimme rantaan. Viime kuun Imagessa sattui olemaan artikkeli Budapestista ja siinä suositeltiin erästä ihanaa letturaflaa. Löydettiin paikka kivuttomasti, ja tajusimme tulleemme taivaaseen. Suolaisia ja makeita lettuja mitä ihanimmilla täytteillä! Itse vedin ensin Hawaii letun, eli plätyn, jonka välissä oli ananasta ja kinkkua, ja päällä juustoa. Jälkkäriksi ahmin letun Nutellalla ja banaanilla. Siihen vielä päälle kokis, ja koko paketin hinnaksi alle 4 euroa. Ei huono diili, varsinkin kun molemmat letut olivat aivan mielettömän hyviä! Täten jokaisen Budapestiin matkustavan velvollisuus on käydä tuossa maan päällisessä taivaassa. Seriously.

Photobucket
FOODGASM

Mahat (vähän liiankin) täynnä hypättiin metroon ja mentiin hotlalle ottamaan hetken lepiä. Myöhemmin käytiin vielä drinkeillä ja törmättiin mukavaan suomalaispariskuntaan. He suosittelivat meille Budapestin eläintarhaa, ja me taas kerroimme Mammutista ja ihanasta lettupaikasta. Parin tunnin turisemisen jälkeen raahauduttiin puolen yön maissa hotlalle ja sammahdettiin kuin saunalyhdyt. Seuraava päivä menikin aurinkoisissa tunnelmissa eläintarhassa ja kylpylässä, niistä lisää myöhemmin :)

Nyt pizzaa naamaan ja leffa pyörimään. LOMA <3 br="br">

 Loving my life at the moment, May

6 kommenttia:

  1. Voih täällä yks kateellinen ei-lomalainen huokailee! Ihanaa kuulla, että diggailitte Budapestiä, ehdottomasti one of my favourite cities! Mahtia loppulomaa siukku <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo oli kyllä kivaa :) kiiitooooos :) xoxox

      Poista
    2. One of my favourite cities too! Joten toinen kateellinen täällä huutelee. Omat lomat tiedossa ehkä helmikuus...

      Poista
    3. Ei ehkä heti ponkassu mun top cities -listaan, mutta kiva kaupunki kyllä oli :)

      Poista
  2. Oi näyttää kyllä ihan mahtavalta matkakohteelta! On varmasti ollut upea reissu :) Ihana nähdä kuvia muiden reissuilta odotellessa sitä että itsekin pääsisi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä tosi kivaa :)

      Poista

May kiittää kommentoinnistasi :)