Barely alive

Hengissä ollaan! Hädin tuskin, mutta kyllä tässä silti joku hengenpoikanen pihisee. Eilinen päivä meni tosi hyvin, jaksoin koko päivän aamusta iltaan edustaa, esitys meni hyvin ja illalla oli kivaa. Nyt on vaa hirvee ressi kouluhommista ja pakkaamisesta ja kaikesta mahollisesta ja mahottomasta mistä ihminen nyt vaan voi ressiä ottaa. Lisäks mul on pienet rakot pikkuvarpaissa, koska heiluin megakorkeissa, teräväkärkisissä kengissä koko messupäivän. Mulla oli kolmet kengät mukana; saappaat koulu- ja kotimatkoja varten, matalat avokkaat koko päiväks ja über-korot esitykseen itseluottamusta tuomaan. Noh, siinä aamusella kun sitten laitettiin ständiä valmiiks sun muuta, huomasin, että matalilla avokkaillani on tosi hankala kävellä. Kyseessä oli aikoinaan vanhojen tansseihin hankkimani Vagabondit, joissa on siis tanssahtelun helpottamiseksi matalat kitten heelit. Mun oli vaan niin hankala jotenki olla niiden kanssa, että vaihoin jo ennen ite messujen alkua korkeemmat korot jalkaan, joissa sitten hippastelin loppupäivän. Eli mitä tästä opimme: kun on kyse kengänkoroista, nyrkkisääntö on, että kaikki tai ei mitään.

Toinen opetus on, että ehkä niiden korkojen kanssa ei nyt kuiteskaan kannata laittaa hameen kaveriks pitsisukkiksia. Mulla oli valkonen pitkähihanen teeppari, firman huivi kaulassa, helmikorvikset, tukka nutturalla ja musta korkeevyötäröinen hame. Ja jalassa vähän jotain potkua tylsään asuun tuomaan ne sukkikset. Ja kyllä sain, varsinkin sitten illalla, kuulla siitä. Tunnetustihan suomalaiset kanssasisaret ja -veljet eivät oikein juttele, mutta annas kun lykätään muutama olut ja drinkki alle. Kaikki oli niiiiiiiin kavereita! Ja oon kuulemma niiiiin nätti ja niiiiiiiin laiha ja mitä kaikkee! Kyllähän sitä pitäisi olla otettu kehuista, mutta jotenkin koen vähän kiusalliseks kovan kehumisen. Ja kun se tulee humalaisten herrojen suusta: vähän loukkaavaks. Lisäksi vihaan painoni kommentoimista. Yli kaiken. Joten kiltit, älkää tehkö sitä.

Ryhti hyvä 10

Mutta anyway, mää jatkan pakkailua ohjenuoranani J:n "ei sit tartte ottaa koko vaatekaappia mukan" -viisaus. Ja herkistelen tekstarilla, jonka host momini lähetti äsken. Lähetin Saksan perheelle ystävänpäiväkortin ja nyt tuli viesti, että kortti oli piristänyt hirmusesti 41 asteisesta keuhkokuumeesta kärsivän host momini sairastelua :) Nähdään langoilla toivottavasti vielä loppuviikosta, ennenkuin viikon blogihiljaisuus koittaa!