tiistai 26. heinäkuuta 2011

Etiketti haltuun

Tänään alko aamu siivousurakalla. Mä imuroin koko talon ja J pesi keittiön ja vessat. Sitten mentiin kartanon puolelle, ja kohta pihaan pärähtikin reilun viidenkymmenen hengen ryhmä. Vilskettä siis riitti taas noin tunnin verran, kunnes tuli kesäkeitto -lounaan jälkeinen väsymys. J haki meille isot kulhot jätskiä, ja siitä sain kummasti energiaa loppupäiväksi. Lisäksi söin päivän aikana puolikkaan vadelmalörtsyn, puolikkaan mustikkalörtsyn ja karkkia. Viiden aikaan lähettiin O:n ja R:n kanssa Kerimäelle syömään ja uimaan. Meillä oli valtakunnalliset sukelluskilpailut R vs. O ja mä olin virallinen ylituomari. Niinhän siinä kävi, että neito vei voiton selvin lukemin. Sitten syötiin hotelli Herttuassa, mie ja R unkarilaisen viikon seisovanpöydän ja junnu lehtipihvin. Jälkkäriks oli ihania, jotain hoolla alkavia ohukaisia (en muista kuollaksenika niiden nimee), marja-vaniljavaahtoja ja marjoja. Voin kertoa, että maha on tällä hetkellä aikamoinen pallo. Nyt kuuntelen musiikkia, ja suunnittelin kohta kattovani vähän Gleetä.

Pongasin Täältä Helmi -sivustolta sattumalta pienen etiketin kertauksen. Itse oon tällanen friikki, ja asiasta niin kiinnostunu, että haltsaan kaiken maailman typerimmätkin etiketit yleisesta vessaetiketistä uimahallietikettiin. (Don't ask...) Mutta tää oli nii kiva kompakti paketti, ni kopsasin sen tänne :)


Pöytätapojen pieni kertaus
 Kuka tarjoilee ja miten? Jos on kyseessä ystäväpäivälliset, isäntäväki huolehtii tarjoilusta yleensä omin voimin. Tällöin tarjoilualueet on hyvä sopia etukäteen. Emäntä esimerkiksi huolehtii ruuan tarjoilusta, isäntä juomapuolesta, yksi lapsi vastaa salaatin tarjoilusta, toinen likaisten lautasten keräämisestä jne.


Virallisemmissa juhlissa huolehtii tarjoilusta joku ulkopuolinen. Edustuspäivällisille varataan vähintään yksi tarjoilija 8-10 vierasta kohti. Tarjoilujärjestys käydään isäntäväen kanssa läpi ennen tilaisuutta. Tarjoilija aloittaa tarjoilemisen isännän pöytänaapurista, jättää isännän väliin ja tarjoaa hänen toiselle pöytänaapurilleen ja edelleen vasemmalle hyppäämättä kenenkään ylitse. Isännälle tarjoillaan viimeiseksi.


Hokema "ota, anna oikealta, tarjoa aina vasemmalta" helpottaa muistamaan tarjoilun perussääntöjä. Kaikki mitä tarjotaan, tapahtuu vieraan vasemmalta puolelta, kaikki mitä otetaan tai annetaan viinin kaadosta likaisten lautasten keräämiseen tapahtuu vieraan oikealta puolelta.


Aterioinnin aikataulu Ateriointi voi alkaa, kun emäntä tarttuu aterimiin. Kylmien ruokien syöminen aloitetaan samaan aikaan. Pieni seurue aloittaa myös lämpimän ruuan yhtä aikaa. Suuressa seurueessa katsotaan, että oikealla ja vasemmalla puolella istuvalla henkilöllä on ruokaa.


Tervetuliaispuhe on aina ensimmäinen pöytäpuhe, eikä kukaan koske viinilasiinsa ennen kuin isäntä kohottaa tervetuliaismaljan. Hän katsoo oikealla ja vasemmalla puolellaan istuvia ja sen jälkeen kaikkia läsnäolijoita.


Juhlan aikana kohotetaan useampia maljoja. Maljaa kohotetaan hieman, katse luodaan vierustovereihin ja sitten muihin pöydässä istuviin, juodaan siemaisu ja tervehditään muita katseella. Vasta tämän jälkeen lasketaan lasi pöydälle. Laseja ei kilistellä.


Malja naisille, kunniavieraalle, hääparille, juhlittavalle henkilölle, valtion päämiehelle ja isänmaalle juodaan seisten. Maljan kohde voi istua.
Pöytätapojen pieni kertaus: Kun syöt keittoa kallista lautasta itsestäsi pois päin.


Keskustele pöytäseurueesi kanssa ruokailun aikana, pidä silloin haarukkaa ja veistä lepoasennossa lautasella; haarukka piikit ylöspäin.


Levitä lautasliina kaksinkerroin polvillesi, ei siis kokonaan auki. Sitä ei ole syytä tunkea paidankauluksesta sisään eikä vyön väliin. Lapsille lautasliinan voi toki pukea kaulaan.


Jälkiruoka syödään lusikalla ja haarukalla, jos molemmat on katettu pöytään. Lusikka oikeaan ja haarukka vasempaan käteen.


Kun olet lopettanut syömisen, aseta haarukka ja veitsi vinosti vierekkäin "kello viiden asentoon". Haarukan piikit ylöspäin ja veitsen terä haarukkaa kohti. Laske lautasliina vapaasti laskostettuna lautasesi viereen, ei lautaselle tai jääneen ruoan peitoksi.


Varma vinkki: Pöytäseurueessa on aina varmasti joku, joka muistaa mikä haarukka ja mihin liina. Käytä häikäilemättömästi hyväksesi ja matki!


Muista vielä: Älä puhu ruoka suussa


Älä syö ja juo yhtä aikaa


Älä vie veistä suuhun


Älä pyyhi nenääsi lautasliinalla


Älä pidä kyynärpäitä pöydällä


Älä ota enempää kuin jaksat syödä


Ja siis tää löytyy Mtv3:n Helmi -sivustolta :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

May kiittää kommentoinnistasi :)