Varsinainen kotitalousihme

Miks mul on taas flunssa?? I sano heti sillon alkumetreillä et tuun varmaan oleen tavallista useammin kipeä, sillä täällä on viruskanta niin erilainen kuin kotimaassa. Silti, tä on ärsyttävää! Herätä joka toinen viikko kauheeseen paineeseen päässä, nenä tukossa, ja kurkusta ei lähde pihaustakaan. Oon lisänny jokaiseen aamuun näin keväällä monivitamiininapin tai -poreen tukemaan edes vähän kevätväsymyksen voittamista. Muksutkin on selvästi normaalia väsyneempiä, ja lapsia on koulussa paljon sairaana, joten tää on varmasti ihan perus kevätsettiä.

Eilen kyllä sain taas kokea hienoja hetkiä au pairin arjessa. Heräsin sairaana ja väsyneenä ja heitin muksut 500 metrin päähän kouluun autolla. Kotiin tultua hipsin särkylääkkeen kanssa takas sänkyyn. Nousin puolen päivän aikaan ja kävin heittääs I:n kampaajalle lähikaupunkiin. (I kävi siinä uudessa Kerastase -hoidossa. Onko se jo Suomessa? ja paljonko siellä maksaa?) Hurautin kotiin ja lähdin reippaana kotiapulaisena ostoslistan kanssa supermarkettiin. Osasin jo asiantuntevasti parkkeerata auton tarpeeksi lähelle ovea, ottaa kärryt ja tunkea vain muutaman kirosanan saattelemana pullot palautusautomaattiin (jotka vihaa mua, en tie miks).

Dodih, sitten lista auki ja metsästämään. Oon käyny kerran ennenki I:n puolesta ruokaostoksilla, ja sillon selvisin mielestäni suhteellisen hyvin. Tiesin mitä kaikki listassa olevat asiat tarkottaa suomeks ja puolen tunnin jälkeen olin voiton puolella. Löysin mm lehtitaikinaa, josta oon vieläki rinta polleana. Sitten iskikin tenkkapoo. Sahne - okei kermaa. Mut missä hemmetissä sitä on?? Sitku löysin vihdoin oikean osaston, ni edessä oli vaan viittätoista erilaista jogurttipurkinnäköistä purteloa ja jokaisessa eri sahne. Loistavaa. Sitten; paniermehl - okei korppujauhoja. En tie mitä ne on, mutta luotin jauhohyllyyn. Juu ei minkäännäköistä käryy jostai hiton korppujauhoista! Hitto. No sit listas luki parmesan. Jeps, tuote tunnistettu, mutta eiks parmesania oo vaiks minkälaisis muodois? I oli selittäny mulle kaiken ja olin nyökytellyt asiantuntevana, joten nyt piti näyttää host momille että kannatti valita maY auppariksi monien hakijoiden joukosta. Kaupan työntekijät ei puhu englantia, ja jos meen kysyyn saksaks en ymmärrä puoliakaan puheen nopeuden/murteen/pitkän selityksen/kysymysten vuoksi.

Niinpä kurvasin täydet kärryt hyllyjen väliin, ja soitin hätäpuhelun J:lle. Mun mielestä siinä ei oo mitään hauskaa, jos ei tiedä jostai hemmetin parmesaanista jotain! Noh, parin minuutin nauramisen kuuntelemisen jälkeen sain kärryyni oikean kerman. Korppujauhoista kuulemma tehään schnitzeleitä, mutta niitä ei oikeesti ollu siellä jauhohyllyssä. Eikä sitä hiton parmesaania juustohyllyllä. Lisäks unohdin kananmunat. Jos olisin oma gast mutterini, oisin repinyt hiukset päästäni varmaan viistoista kertaa. Jos I tekee niin, nii ainaki se peittää sen tosi hyvin. Oon tuhonnu pari kattilaa, rikkonu astioita, värjänny valkosta pyykkiä pinkiks (sorry pojat), vääntäny pyykkitelineen, naarmuttanu autoa, tilannu ruoaksi pizzaa, tullut liian monena viikonloppuna vasta aamuyöstä kotiin, ja antanut lapsille periksi tuhat kertaa.

Mutta ei au pairin kuuluka kuulemma osata kaikkee. Ei tarvi olla mikää kotitalousihme, että voi olla aupairina. Ja vaikka me otetaan muksujen kanssa välillä yhteen, ollaan ihan parhaita kavereita. Vaikka oonki rikkonut paljon astioita, oon myös leikkiny ja pelannu lasten kanssa tuhansia tunteja. Oon kuskannu, ollu mukana, kuunnellu, neuvonu, ollu "se rento isosisko" joka antaa jäädä leikkimään vielä tunniksi hoitoon, ja hakenut unohtuneita urheilukasseja kotoa puoli kahdeksalta aamulla. Lähden aina jalkapallotreeneihin vaikka taivaalta sataisi knödeleitä. Odotan kentän laidassa toiset kaksi tuntia tuntematta enää varpaitani kylmän vuoksi, koska L haluaa jäädä vielä pelaamaan. En menetä oikeestaan koskaan hermoja, oon huutanu lapsille tasan kerran. Ollaan tanssittu, naurettu, sählätty keittiössä, ostettu jätskii ja pelattuu jalkapalloo ihan miljoonasti. Pyrin siihen, etten oikeesti ikinä vähättele lasten murheita ja ongelmia, koitan aina neuvotella kaikesta kompromissin, enkä sano heti suoralta kädeltä Ei.

Tossa syksyllä I sano yks aamu, että joku muksujen kaverien äiti oli kertonu I:lle, kuinka kaksoset oli selittäny suu vaahdossa, kuinka "maY on ihan paras, se leikkii aina meijän kanssa, ja pelaa ja kaikkee". Ja eilen vietiin kaksosten kanssa L synttärijuhliin ihan randompaikkaan X. Apuna ainostaan navigaattori. Ja kivana pikkulisänä kaupungin keskusta, ruuhka ja pari autobahnia. Välillä mietin pitäskö mun olla enemmän aikuinen ja auktoriteetti lapsille. Eilenki en osannu aluks käyttää navia, ja kysyin lapsilta apua. Ne on monta kertaa kääntäny ja selittäny mulle asioita, joita en ymmärrä, ja panikoinu ja neuvonut takapenkiltä ku oon ajanut väärään suuntaan. Onko lapsilla jotenkin turvallisempi olo jos aikuinen on aina varma kaikesta, ei sano "okei mul ei o mitään käryä missä me ollaan, pitäkää silmät auki oikeen tien varalta", torumisen sijasta ei nauraa räkätä mukana, tappele muksun kanssa katotaanko Disney piirretty vai joku tylsä Star Wars, tai antaa pelata hetken Wiitä, jos ei kerrota äitille, tai opettaa valokynän oikeinkäyttöä, tai lukee Elleä Nalle Puhin sijaan? Ikuisena perfekstionistina haluan aina olla paras, ja haluan I:n ajattelenvan, että olipa upea juttu, että saatiin juuri maY meidän perheeseen.

Kaiken kaikkiaan oon oppinu niin paljon lapsista näiden kuukausien aikana, ettei mitään määrää. Sain vuosi sitten paljon ihmettelyitä osakseni kun ilmoitin lähteväni au pairiksi. Puolustukseni voin silti sanoa, että en oo ikinä kieltäyny tekemästä mitään, tai sanonu etten osaa. Kaiken oppii ku tarpeeks sählää.




(poikkeuksellisesti julkasen riiviöiden kuvia blogissani)