torstai 17. helmikuuta 2011

(now) I believe in Angels

Keskiviikko oli aurinkoa ja lämpöä täynnä. Mä tosin nukuin aurinkoisen aamupäivän, mutta iltapäivällä oli esikoisen huilutunti ja mentiin kaksosten kanssa mukaan leikkimään koulun pihalle. Juostiin, pelattiin, leikittiin melkein kaks tuntia! Lapset on kyllä parasta hyötyliikuntaa ;) Lämpötila on keikkunut jo pitkään yli 10 plussa-asteessa, joten kevään odotukset on korkealla.

Olin illan muksujen kanssa kun I meni ulos, ja katteltiin rauhassa teeveetä. Nukkumaanmenon aikaan esikoinen päätti vetästä kunnon kilarit, ja huutoa ja raivoamista riitti. Kun sain kaksoset sänkyyn, ja L :n rauhotettuu sen verran että herra makaa möksötti sängyssä, alettiin juttelemaan kaikkee. Melkein tunnin istua nökötin pojan sängynlaidalla ja kuuntelin pienen ihmisen murheita. Uskomatonta millaisia murheita ja huolia ton ikänen voi pienessä päässään pohtia! Lopulta siirsin koko herran I:n sänkyyn ja menin viereen nukkumaan niin kauaksi aikaa että hengitys tasaantui, ja itku lakkasi. Ihailtavaa toisaalta, että ton ikänen osaa puhua nii kypsästi ja avoimesti murheistaan. Muutenkin ei voi kuin hattua nostaa lapsille aina, kun on joku mielipaha, sillä he ryntäävät aina kädet ojossa heti halaamaan. Viime viikolla sain kuulla erittäin huonon uutisen Suomesta, ja heti oli kaikki kolme vuorostaan mua halimassa <3

Koska missasin illan DSDS:n, laitoin Suomikanavilta American Idolista random jakson pyörimään. Voih, siinä oli ihan oikea enkeli! Chris Medinan kihlattu sai erittäin pahan aivovamman pari vuotta sitten kolarissa, ja on nyt täysin liikunta- ja puhekyvytön. Mutta mies sanoi haastattelussa suoraan, että hän olisi muutama kuukausi kolarin jälkeen jokatapauksessa vannonut rakkautta myötä- ja vastoinkäymisissä, joten hän on nyt kihlattunsa omaishoitaja, ja rakastaa häntä täydestä sydämestään. Yees, maY kyynelehti. Ironista tytöltä joka ei yleensä itke edes missään leffoissa.(poikkeuksena Slumdog Millionare, Dancer in the Dark ja  Frendien päätösjakso) Siis P.S Rakastan sinua oli mielestäni niin pitkästyttävä, että lopetin leffan kesken, ja Titanic korkeintaan ahdistaa.

Että semmosta. Vois hipsii nukkumaan, mun on vuorokausirytmi taas iha vinksallaan. Mä en vaan yksinkertasesti vaan ole aamuihminen! Mun mielestä pitää nukkua kun väsyttää ja mua väsyttää aamupäivisin.

Ja hei loistavia penkkareita sun muita wanhojen tansseja kaikille! Enjoy your day C:

1 kommentti:

  1. hm.. ich hab auch wegen Dancer in the Dark geweint.. und 21 Grams.. ich glaub ich sagte das schon mal?..

    VastaaPoista

May kiittää kommentoinnistasi :)