tiistai 15. helmikuuta 2011

Haaste vastaanotettu (x7)

Eräs neiti haastoi mut blogihaasteeseen, jossa tulee kertoa seitsemän asiaa itestään. Olisin voinut tapani mukaan hehkuttaa H&M:n viime talven mallistoa, luetella unelmalaukkujani, kertoa kuinka paljon rakastan elämääni Saksasa, kuinka vihaan ja kammoan sairaaloita, tai kuinka maksalaatikko on mun über lemppariruoka ikinä. Mutta sen sijaan päätinki raottaa vähän maailmaa mun ajatuksiin. Lue jos uskallat.


Eins --- Vielä pari vuotta sitten ajatus yksin asumisesta, saatikka ulkomaille lähdöstä sai mayn hengittään paperipussiin. Viime keväänä tein päätöksen ettei musta yksinkertasesti ole aupairiks, tai ylipäänsä yksineläjäks. Ja katos miten tytön kävi! Jotenki se mieli ja ajatukset vaan sit muuttu, ja oon oikeesti kasvanu näiden kuukausien aikana ihan älyttömästi. Pari-kolme vuotta sitten vietetty kesäpätkä Maltalla oli myös kova koulu, mutta toi jättivuittonillisen itsevarmuutta. Päivääkään en ole katunut, vaikka välillä Maltallaki oli rankkaa, ja täällä voi ihan perus arkiaskareita vaikeuttaa kielimuuri ja kulttuurierot. Paras koulu on kuitenkin elämänkoulu. Kiitokset vaan kaikille jotka sano pumpulissa kasvaneeks ja kermaperseeks. Mitäs sinne kesken jätettyyn amikseen ja kotimettään kuuluu?

Zwei --- Frendit on kaikkien aikojen paras teevesarja ikinä. Parempaa ei koskaan tule olemaan. Nevö evö. Piste.

Drei --- Nykyisin  välillä vähän liiankin nokkapystyssäkulkija (tiedostan tämän kyllä), mutta harvapa tietää että lähes lukioon asti kuljin ympäriinsä isoissa housuissa, tukka ponnarilla, push up -liivejä kammoten. Halveksin "massateinejä" , käytökseni perusteella olisin mennyt kaksvitosesta ja ajatusmaailman varmaan viisvitosesta :D Kireisiin vaatteisiin en edes koskenut, ja vartalomalliltani muistutin kärjellään seisovaa kolmiota. Ripsiväriin tutustuin vasta ysiluokalla, ja farkut taisin hankkia samoihin aikoihin. Korkojen (jos niitä edes oli) piti olla matalat ja mukavat. Alkoholia join ekan kerran kahdeksantoista vuotiaana.

Vier --- Valokuvat on mun päiväkirja. Vielä ku kehtais röyhkeemmin kuvailla eri paikoissa ja tilanteissa! Ehkä se olis kivempaa järkkärillä ku tolla mun pienellä pinkillä unelmalla :P

Fünf --- Olen kontrollifriikki isolla koolla. Asioiden pitää mennä just mun laatimalla tavalla ja aikataululla. Hujan hajan olevat tavarat tai asiat vievät pahimmillaan paniikkikohtaukseen asti.

Sech --- Rakastan olla aikataulusta edellä. Se on ehkä paras tunne maailmassa kun huomaa, että on etuajassa, tai mikä vielä parempaa, että asiat tulevat valmiiksi etuajassa.

Sieben --- Ajattelen aina päällä, en ikinä sydämellä. Kliseistä Carpe diem:iä oon opetellu kovasti viime vuodet noudattamaan, mutta helppoa se ei ole. Turha stressi ja paha energia sun muu on ihan elämän hukkaa! Tosin tajusin senkin vasta kantapään kautta. Huom! Pheobhe Buffay <3



Hihih Bloggailu on niin kivaa! C:

1 kommentti:

May kiittää kommentoinnistasi :)